Ostin arviolta vuonna 2012 vanhan keinutuolin. Keinutuolin myyjällä on kokonainen vaja täynnä rojua (MIKÄ TAIVAS!!) enkä tietenkään voinut poistua pelkän rikkinäisen keinutuolin kanssa vaan haalin auton täyteen tavaraa. Mukaan lähti myös tämä "lähes Tanskalaiselta designilta näyttävä" tuoli (tämä oli myyjän, koodinimi "Romurami", kuvaus).
Tuoli oli käytössä muutamia vuosia ilman fiksailuita ja odotteli inspiraatiota. Se iskikin, mutta tunnin purkuhommien jälkeen tajusin, että tällä kertaa ei riitä pelkkä innokkuus ja ilmoittauduin työväenopiston verhoilukurssille - ja siellä pistettiin kuulkaa tuulemaan!
Nyt seuraa pitkä ja huolellinen sepustus. Kiireinen lukija katsoo alla olevan ennen -kuvan ja postauksen lopusta jälkeen -kuvan.
Lähtötilanne alla. Autenttisen fiiliksen lisäämiseksi tuolille on lastattu remonttia piilossa olevia tärkeitä tavaroita, kuten jääkaapin lasihyllyt ja pari valaisinta. Hieman repsottavan verhoilun lisäksi satulavyöt olivat löystyneet, tuolissa ei käytännössä ollut pehmusteita ja puuosien liitokset nauroivat.
Kurssilla aloitettiin purkamisesta. Vanha päällyste (ja kaikki muukin) oli kiinnitetty tuoliin nauloilla. Niitä oli satoja ja niiden purkamiseen meni käytännössä ensimmäinen 4 tunnin sessio. Ja seuraavalla tunnilla päästiin aloittamaan reikien paikkauksella (!) - runkoon iskettiin hammastikun palasia jotta puuhun olisi mahdollista kiinnittää tulevat kankaat, vyöt ja muut härpäkkeet.
Satulavöiden pingottamisen jälkeen tuoliin viritettiin säkkikankaat ja ainelangat, joiden avulla kiinnitettiin haapalastupatja, eli lastuvilla. Tämän tuolin pehmusteena on siis puuta! Tässä kohtaa on pakko mainita, että olin niin taitava lastuvillanpöyhijä, että opettajakin kehaisi. Että jos joku tarvitsee lastuvillanasettelijaa, niin ei muuta kun viestiä tulemaan.
Lastuvillatyyny kuorrutettiin harmaalla vanulla ja sen päälle pingotettiin lakanakangas. Vaikka verhoiluhomma toteutettiin perinteisin materiaalein ja menetelmin, fuskasin vähän enkä laittanut satulavöitä tai kankaita kiinni nauloilla, vaan niittipyssyllä. Siinä onkin kuulkaa sellainen ase, että olen vieläkin vähän hämmästynyt etten vahingossa sokeuttanut yhtään kurssikaveriani tai joutunut kaivelemaan niittejä omista raajoistani. Tosin onhan tässä vielä muutama tunti jäljellä, joten ehkä ei pitäisi vielä tuuletella...
Verhoilukankaaksi valikoitui Orient Occidentin villakangas. Suurin ongelma oli värin valinta. Ensimmäinen valinta, villi oranssi, vaihtui varmaan harmaaseen - jos kynsinauhat veressä verhoillun tuolin liian rohkea värivalinta olisi alkanut jurppia puolen vuoden sisään, se olisi ollut liikaa.
Tuolin selkäpuolelle tuli pahvi, jonka yli päälikangas vedetään. Ja sivusaumat ommellaan. Tässä vaiheessa alkoivat käsityöihmeen kädet täristä - en ole niin sanotusti ompeluihmisiä. Kärsivällisen opettajan ohjauksessa sukeutui vanhasta saha ja vasara -käsityöläisestä kuitenkin ihan mukiinmenevä piilopistoilija.
Kotona odotti vielä tuolin runko, jonka tiivistin nitkumattomaksi puupuristimen ja vesi-liimaseoksen avulla (kuulostaa dynaamiselta - oikeasti puristuspiste oli pystyssä keskellä olohuonetta kaksi viikkoa). Hiekkapaperia, petsiä ja lakkaa...valmista!
Valmis työ sai kotiväessä aikaan huokauksia. "Sehän on hieno! Siis mä en ois ikinä uskonut, että sä saat sen valmiiksi! Siis noin nopeesti, mä tarkotan..." Jännä reaktio! Taisin päästä yllättämään ns. "housut kintuissa".
Mutta nyt se tärkein: Kato äiti, kunnostin tuolin ihan ite!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti